Koska 60 on uusi 40, matkustin Kiinaan potemaan keski-iän kriisiäni kung fu -koulussa ja miettimään, kuka olen, miksi olen sellainen kuin olen, miksi poden juuri niitä vaivoja, joita poden sekä ennen kaikkea, miten ja millaisena ihmisenä haluan viettää loppuelämäni. Kysymykseni itselleni kuului: mikä minusta tulee isona. Jatkanko tunnesolmujeni, yliherkkyyteni ja isätraumani kanssa rämpimistä vai saanko ne solmut auki ennen kuolemaani? Olin tutkimusretkelläni sekä potilas että oman elämäni lääkäri. Aloitin seikkaluni kohti omaa itseäni tyhjästä tilasta. Hyppäsin normaaliarjestani kauas. Elin kungfuoppilaan säännöllistä ja kurinalaista elämää. Nukuin kivikovalla patjalla, harjoittelin qigongia ja meditoin seisoma-asennossa joka päivä kerran tai kaksi, tavallisesti 40-50 minuuttia kerrallaan. Kolmasti päivässä kiiruhdin riisi- ja keittokuppini sekä syömäpuikkojen kanssa ruokalaan syömään yksinkertaista, suolatonta ja hyvin kevyesti maustettua kiinalaista ruokaa. Harjoittelin vähintään viisi tuntia päivässä.
Koin kulttuurikolareita ja absurdeja tilanteita - kuten iltana jolloin keskellä Kiinaa täydenkuun aikaan istuin koulun katolla katselemassa tähdenlentoa ja ryyppääviä kung fu -opiskelijoita.
